Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Rovaniemi | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 16662 articles
Browse latest View live

Sodankylän tulipalossa kuoli kaksi

$
0
0

Kaksi ihmistä sai surmansa Sodankylän tulipalossa. Palo tuhosi pahoin omakotitalon Soulusvisantiellä keskiviikkona aamuyöllä.

Sammutuksen jälkeisessä tutkinnassa talon raunioista on löytynyt kaksi vainajaa ja poliisin mukaan on ilmeistä, että kyseessä on talossa asunut aviopari. Molemmat ovat noin 75-vuotiaita.

Tutkinnassa ei ole saatu varmuutta palon syttymissyystä, mutta mitään rikokseen viittaavaa ei poliisin mukaan ole tullut ilmi.

Tutkinta jatkuu nyt kuolemansyyn tutkintana.

Palokunta sai hälytyksen ennen yhtä yöllä. Palokunnan saapuessa talo kuitenkin paloi jo täysin, eikä sisälle pystynyt enää menemään.

Suopanginmäen alueella sijaitseva 100-neliöinen omakotitalo oli yksikerroksinen ja rakennettu todennäköisesti 1970-luvulla.


Rovaniemellä on bändejä pilvin pimein - treenitiloista pulaa

$
0
0

Vaikka erilaiset tietokonepohjaiset harrastukset leviävät nuorison piirissä, on soittoharrastus pitänyt pintansa Rovaniemellä. Paikkakunnalla toimii kymmeniä ellei jopa sata aktiivista harrastajabändiä tai ryhmää.

Useimmat niistä haluisivat ylös kellareista ja treenikämpistä, mutta keikkojen saanti on kohtuullisen vaikeaa. Se vaatii aktiivisuutta ja jatkuvaa yhteydenottoa keikkajärjestäjiin. Promoottori Sime Yliaska kannustaakin bändejä olemaan omatoimisia.

– Minäkin olen valmis neuvomaan ja jelppimään bändejä keikka-asioissa ja muussa bändin kehittämistoiminnassa, kunhan vain minuun otetaan yhteyttä. En minä kotoa tai treenikämpiltä lähde noin vain ketään hakemaan, Sime naurahtaa.

Yliaska kertoo kuvaavan jutun jonkin ajan takaa Simerockista. Sairastapauksen vuoksi yhdelle sivulavoista syntyi bändin mentävä aukko. Sime laittoi sanan kietrtämään, että ensimmäinen bändi, joka ilmoittautuu hänelle, saa keikan. Kukaan ei soittanut.

Treenikämppä on lähes lottovoitto

Kitaristi Ville Mäntyniemi harjoittelee bändinsä kanssa Torikeitaan treenitilassa, joka sijatsee rakennuksen kellarissa. Ville sanoo olevansa tyytyväinen ja onnekas soiton harrastaja.

– Onneksi bändin rumpalilla oli valmiina treenipaikka ja päästiin tänne harjoittelemaan. Tämä on kimppakämppä yhden toisen bändin kanssa, mutta hyvin on sopu säilynyt, Ville kertoo.

Villen mukaan kaikilla ei ole näin hyvin. Esimerkiksi Rakkatiellä harjoittelevat bändit pelkäävät, että heiltä puretaan treenitalo alta.

– Se olisi kova isku soittajille. Siinä joutuisivat kymmenet bändit taivasalle, Ville Mäntyniemi pelkää.

Mäntyniemen oma bändi haaveilee ensimmäisestä keikastaan. Esteenä on vielä pari muuttujaa: laulaja pitäisi saada, ja iskevä bändin linjaa kuvaava nimi pitäisi keksiä.

– Keikkapaikatkin ovat kortilla ainakin täällä Rovaniemellä, varsinkin tällaiselle kasariheviin nojaavalle rokkibändille. Oli harmi kun Tivolikin lopetti, Ville Mäntyniemi noituu.

Kolme askelta keikalle

Sime Yliaska haluaa autaa bändejä kellareista keikalle. Hän neuvookin bändejä olemaan oma-aloitteisia. Kaikki lähtee Yliaskan mielestä biiseistä ja kokonaisuudesta. Bändin pitää herättää miellnkiinto.

– Eka askel keikalle on se, että tuote on kunnossa. Bändillä on hyviä biisejä, ja ne osataan kohtuullisesti esittää. Sen jälkeen alkaa jalkatyö. On otettava yhteyksiä keikanjärjestäjiin ja baarinpitäjiin, on myytävä itsensä. Hyvä olisi jos bändi nimi jäisi vielä kertalaakista kaaliin. Aluksi ei kuitenkaan kannata haaveilla ruhtinaallisista keikkapalkkioista. Voi olla, että joku keikka pitää heittää ihan promomielessä, Sime opastaa.

– Siitä se lähtee. Sana kulkee ja väki tulee keikalle. Toivottavasti, Sime sanoo.

Lappilaisia Itävallan MM-rinteissä

$
0
0

Kittilästä kotoisin oleva Nuutti Niemelä kisaa lumilautailun ja freestylen MM-kisoissa Big Airissa ja Slopestylessa.

Rovaniemellä opiskeleva Ella Suitiala taas osallistuu Itävallan Kreischbergissa Big Airiin, Halfpipeen ja Slopestyleen.

Rovaniemeläinen Jussi Taka puolestaan kisaa crossissa. Taka kilpailee crossin karsinnoissa torstaina, ja loppukilpailu on perjantaina.

Oulun surmatutkinta KRP:lle – epäilty menehtyi

$
0
0

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä poliisi ei ole antanut lisätietoja Oulun Tuirassa tapahtuneista henkirikoksista. Poliisi ei myöskään kommentoi Myllyojalla tapahtunutta kiinniotto- ja piiritystilannetta. Lisää tietoa tapahtumien kulusta odotetaan keskusrikospoliisilta torstaina aamulla.

Kahdesta surmasta epäilty mies otettiin kiinni keskiviikkona kello 23 aikoihin. Poliisin mukaan epäilty surmasi ilmeisesti kirveellä kaksi henkilöä. Epäillyn kiinniottotilannetta edelsi pitkä piiritystilanne Myllyojan kaupunginosassa, muutaman kilometrin päässä surmapaikasta, Oulun Tuirasta.

Silminnäkijähavaintojen mukaan yli kymmenen poliisia meni rynnäkkövarustuksessa kerrostaloon, minkä jälkeen paikalta kuultiin pamaus. Myllyojalta poistui tapahtumien jälkeen useita ambulansseja, minkä jälkeen poliisin tutkinta jatkui paikalla myöhään yöhön.

Torstaina aamulla poliisi tiedotti, että surmaepäilty on kuollut.

Syy miksi tapausta tutkii keskusrikospoliisi on se, että Oulun poliisi ampui kiinniottotilanteessa ja tämän takia Oulun poliisi ei voi lähtökohtaisesti tutkia tapausta.

Oulussa on tapahtunut useita järkyttäviä surmatöitä reilun vuoden aikana. Tuiran tapahtumien ohella tuoreessa muistissa on kesäkuussa paljastunut viiden vauvan surma. Lisäksi kaupunkia on järkyttänyt Myllytullin ammattiopistossa reilu vuosi sitten tapahtunut vakava koulupuukotus.

Oulun surmatöistä epäilty mies kuoli

$
0
0

Poliisi ampui epäiltyä, kun hän hyökkäsi kiinniottotilanteessa poliisia kohti kirves aseenaan. Poliisi selvisi lievin vammoin suojakypärän ansioista.

Oulun keskiviikkoisten tapahtumien tutkinta on siirretty Keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Kiinniottotilanteen osalta poliisin toimien arviointi siirtyi normaalin käytännön mukaisesti syyttäjän arvioitavaksi.

Keskusrikospoliisi tiedottaa keskiviikon tapahtumista lisää torstaiaamupäivän aikana.

Kahdesta surmasta epäilty mies otettiin kiinni keskiviikkona kello 23 aikoihin. Hänen epäillään surmanneen kirveellä kaksi ihmistä. Epäillyn kiinniottotilannetta edelsi pitkä piiritystilanne Myllyojan kaupunginosassa, muutaman kilometrin päässä surmapaikasta, Oulun Tuirasta.

Pellon Sähkö alentaa siirtohintojaan

$
0
0

Pellon Sähkö Oy:n mukaan se oli pakotettu siirtohinnan alentamiseen, koska Energiavirasto totesi valvontalaskelmissaan yhtiön tuottavan ylituottoa. Hinnan alentamisella ylituotot tulevat kompensoitumaan asiakkaille kuluvan vuoden aikana.

Alennus on keskimääräisessä sähkölämmitteisessä omakotitalossa vajaa 210 euroa vuodessa. Alennus koskee tasaisesti niin perusmaksuja kuin energiamaksuja.

Pellon Sähkö Oy:n jakelualue sijaitsee kuntakeskuksessa ja sen lähiympäristössä.

Ylen alueellisille tv-uutisille uudet lähetysajat

$
0
0

Alueellisten tv-uutisten lähetysaika ja kanava vaihtuvat maanantaina 19. tammikuuta. Alueelliset uutiset keskitetään TV1:lle nykyistä aikaisempiin kello 17 ja 18 alkaviin uutiskokonaisuuksiin. Samaan aikaan TV2:n klo 19 lähetys poistuu ohjelmistosta.

– Alueellisten uutislähetysten siirto vahvistaa TV1:n profiilia uutis- ja ajankohtaiskanavana. Muutoksella parannamme myös alueellisten uutisten näkyvyyttä valtakunnallisesti, sanoo Ylen aluetoiminnan päällikkö Jyri Kataja-Rahko.

Muutos merkitsee, että alueellisen tv-uutistoiminnan vaikuttavuus kasvaa merkittävästi. Alueellisten tv-uutisten päälähetys tulee osaksi kello 18:n uutiskokonaisuutta TV1:llä. Kyseinen uutislähetys on useina päivinä Suomen toiseksi katselluin uutislähetys, ja sillä on tyypillisesti noin 600.000 katsojaa.

Lähetysten uusinnat nähdään TV1:ssä aamupäivisin klo 11 jälkeen.

Alueelliset tv-uutiset 19.1.2015 alkaen:

TV1 klo 17.06 -17.09

TV1 klo 18.22 -18.29

Uusinnat TV1 klo 11.05 - 12.25

Inarin saamelaismuseo-luontokeskus kiinnostaa ulkomaalaisia

$
0
0

Vuonna 2014 saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan kävijöistä kotimaisia oli 45 % ja ulkomaalaisia 55%. Vuonna 2012 kävijöiden kansallisuudet olivat suhteessa 48-52.

Ulkomaisten kävijöiden määrä on siten vähentynyt edellisvuosista vain hieman, mutta kotimaisten kävijöiden määrä on laskenut selvästi.

Ulkomaalaisten suurimmat ryhmät olivat ranskalaiset (3 792 kävijää) ja saksalaiset (3 788). Muita merkittäviä kansalaisuusryhmiä olivat sveitsiläiset (1 781), Italialaiset (1 728), yhdysvaltalaiset/kanadalaiset (1 634) sekä hollantilaiset (1 583).

Siidan kävijät edustivat kaikkiaan 74:ää eri kotimaata/kansalaisuutta. Listalle pääsivät mm. Arabiemiraatit, Mongolia, Myanmar, Filippiinit, Argentiina, Peru, Uganda ja Zimbabwe.


Ammattitanssijan työ vaatii kuuliaisuutta ja vinksahtaneen mielenlaadun

$
0
0

Rovaniemellä on järjestetty ammattitanssijaksi valmistavaa toisen asteen koulutusta nyt kymmenen vuoden ajan. Lapin Urheiluopiston tanssialan perustutkintolinja perustettiin elokuussa 2004.

Tanssilinjan balettiopettaja Outi Kallas on opettanut nuoria tanssijoita koko koulun tähänastisen historian ajan.

– Kymmenen vuoden ajan joka toinen vuosi on tullut uusia ihmisiä ympäri Suomen. Jotkut ovat aloittaneet ihan alkeista ja jotkut ovat olleet jo paljon tanssineita. Heitä on saanut opettaa ja katsoa, miten he kipuilevat sen koulun läpi ja miten suurin osa vielä sijoittuu työmaailmaan.

Matka tanssilinjan perustamisesta tähän päivään on ollut pitkä ja siihen on mahtunut paljon työtä.

– Lapsenkengissä on lähdetty tekemään täällä Lapissa tätä pioneerityötä ja kyllä tässä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin kovasti on tekemistä, mutta kyllä tässä nyt mielestäni aletaan olla jo vankemmalla pohjalla, Outi Kallas sanoo.

Tanssijan raskas ammatti

Balettiopettaja Outi Kallaksen mielestä kaikissa ihmisissä on rytmi, kaikki ihmiset osaavat liikkua ja jokainen voi ajatella tanssivansa. Ammattitanssijan työ ja siihen tähtäävä koulutus eivät kuitenkaan sovi kaikille.

– Se, että siitä tulee työ, vaatii hieman vinksahtaneen mielenlaadun, pitkäjänteisyyden ja kuuliaisuuden, Kallas sanoo.

Vaikka tanssija tekee fyysistä työtä, ei oma keho ja sen kunto suoraan määritä kenenkään alalle soveltuvuutta tai soveltumattomuutta.

– Se miten keho ja ruumiinrakenne siihen sopivat, niin koulu tekee siinä hyvin paljon tehtäväänsä, Outi Kallas summaa.

Tärkeämpää on se, mitä tapahtuu pään sisällä.

– Pitää olla täysin valmis siihen, että tekee sitä tanssijan työtä. Ja se ei ole vain kivaa. Se on kaikkea muuta kuin kivaa. Se on hyvin raskas ammatti.

Opiskelijoita ympäri Suomen

Ammattitanssijaksi valmistavan koulutuksen olemassaolo on Lapin kannalta tasa-arvokysymys. Tätä mieltä on linjan balettiopettaja Outi Kallas.

– Se tekee Lapista ja Rovaniemestä tasa-arvoisen Etelä- ja Keski-Suomen kanssa, missä koulutusta on ollut.

Toisaalta tanssilinja houkuttelee opiskelijoita jatkuvasti myös muualta Suomesta Lappiin. Opintojen takia Rovaniemelle on muuttanut myös oululaislähtöinen Vilhelmiina Jokinen, joka kertoo haaveilleensa ammattitanssijuudesta aina.

– Joskus sitä ajatteli, että en ole tarpeeksi hyvä eikä minusta kuitenkaan tule mitään tanssijaa.

Vilhelmiina hakeutuikin Rovaniemelle ensin liikunnanohjaajan opintojen vuoksi, mutta suunta vaihtui, kun eteen osui samalla paikkakunnalla haussa olevat tanssikoulutuksen opiskelupaikat.

– En sitten voinut enää vastustaa kiusausta, vaan hain ja pääsin sisälle, hän kertoo.

Myös ensimmäisen vuoden tanssinopiskelija Tarina Pelkonen on tullut Rovaniemelle kauempaa, Järvenpäästä saakka.

– Kaikki esiintyminen on ollut minulle se sydämen asia. Olen opiskellut teatteria kansanopistoissa, joista ei saa minkäänlaisia papereita mihinkään. Olen stressannut, että miten pääsee eteenpäin minnekään, kun ei ole toisen asteen koulutusta.

Rovaniemen tanssikoulutus ratkaisi Tarinan kohdalla toisen asteen koulutuksen puuttumisen ongelman.

– Älysin, että voin oppia tanssimaan paremmin ja saan samalla toisen asteen koulutuksen paperit, niin pääsee etenemäänkin paremmin minne tahansa haluaakin sen jälkeen.

Poliisi: Tuiran surmatöistä epäilty ja uhrit eivät tunteneet toisiaan

$
0
0

Oulun Tuiran keskiviikkoisten surmien motiiveista ei ole vielä tietoa, poliisi kertoo. Poliisin mukaan alkuvaiheessa tutkintaa näyttää siltä, että tekoon ei liity poliittisia tai uskonnollisia motiiveja.

Teon uhrit olivat 1969 ja 1940 syntyneitä oululaisia miehiä. Poliisilla ei ole tiedossa, että epäilty ja uhrit olisivat tunteneet toisensa entuudestaan.

Eilisten surmien tekijäksi epäillään vuonna 1979 syntynyttä miestä. Epäilty on ulkomaalaistaustainen mies, ja hänellä oli pysyvä oleskelulupa Suomeen. Hän kuoli myöhään illalla sairaalassa vammoihin, jotka hän sai Myllyojan piiritystilanteen jälkeen.

Poliisi kertoo, että sillä ei ole viitteitä siitä, että epäillyllä olisi ollut mielenterveysongelmia tai että hän olisi ollut päihteiden alaisena. Poliisi on ollut epäillyn tekijän kanssa tekemisissä kerran aiemmin, mutta poliisi kuvaa tapahtumaa mitättömäksi näihin tapahtumiin verrattuna.

Poliisi ampui kahdesti

Tapahtumat alkoivat ennen kuutta illalla tuiralaisessa Tuisku Pubissa. Pubissa oli poliisin mukaan myös muita asiakkaita. Tutkinnassa selvitetään, ovatko muut asiakkaat joutuneet vaaratilanteeseen. Poliisi ei sano, oliko mies ollut pubissa asiakkaana. Epäillyllä on poliisin mukaan ollut harkitusti kirves mukanaan.

Poliisi kertoo, että sen oman tiedustelutoiminnan kautta päädyttiin piirittämään kerrostaloasuntoa Myllyojan kaupunginosassa. Poliisi meni sisään epäillyn asuntoon kymmenen aikaan illalla, minkä jälkeen mies oli yllättäen tullut esiin ja lyönyt poliisia kirveellä. Poliisin mukaan asunnossa ei ollut muita ihmisiä.

Poliisi kertoo ampuneensa miestä, koska hän oli lyönyt poliisia kirveellä. Tilanne jatkui asunnolla myöhään yöhön, koska asunto tutkittiin perinpohjaisesti mahdollisten aseiden löytämiseksi.

Poliisi ampui miestä yhteensä kahdesti ja osui ylävartaloon. Tilanne oli ohi sekunneissa. Mies sai ensihoitoa vammoihinsa, ja hänet vietiin sairaalaan, missä hän myöhemmin kuoli.

Tilanne eteni epäillyn asunnolla nopeasti eikä poliisi ehtinyt keskustella epäillyn kanssa.

Poliisi selvisi saamastaan iskusta lievin vammoihin. Poliisilla oli uudenmallinen kypärä, joka suojasi iskulta.

Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että tapaukseen ei ole osallistunut tekijän lisäksi muita henkilöitä. Epäillyn lähipiirin kuulustelut ovat alkaneet. Poliisi kertoo saaneensa runsaasti vihjeitä tapauksesta. Tapausta tutkii Keskusrikospoliisi.

Muurolan lukion tulevaisuus käsittelyyn ensi viikolla

$
0
0

Muurolan lukio on jo pitkään ollut lakkautusuhan alla. Viime syksynä se ei päässyt sille asetettuun opiskelijamäärätavoitteeseen. Koulutuslautakunnan päätöksen mukaisesti lukio säilyy, jos aloittavia opiskelijoita olisi viime syksynä ollut vähintään 26. Lukio-opinnot Muurolassa aloitti 22 opiskelijaa.

Nyt Rovaniemen koulutuslautakunnan on tehtävä uusi päätös koskien lukiota. Koulutuslautakunnan puheenjohtajan Pertti Lakkalan (kesk.) mukaan asiasta keskustellaan ensi viikon tiistaina kaupungin sisäisessä seminaarissa, jossa esillä on toisen asteen koulutus Rovaniemellä laajemminkin.

Koulutuslautakunnan käsittelyssä Muurolan lukio on ensi torstaina.

– Käytännössä tarkoittaa sitä, että meidän on joka tapauksessa joko ajettava alas Muurolan lukion toiminta tai muutettava sitä omaa aiempaa päätöstä. Lautakunnan asettamaan opiskelijamäärätavoitteeseen ei päästy. Mutta kun raja jäi kuitenkin lähelle, niin tehtävä ei ole helppo ja asiassa ei voi suoraan toimia, vaan on käytävä keskusteluja, Lakkala sanoo.

Yhteishaun alkuun aikaa reilu kuukausi

Kun opiskelijamäärät eivät viime syksynä Muurolassa täyttyneet, ilmoitti lukio niistä tiedot koulutuslautakunnalle. Kaupunki ottaa asian käsittelyyn kuitenkin vasta nyt, monien kuukausien jälkeen. Lakkalan mukaan Muurolan lukion mahdollisen alasajon seurauksia on haluttu selvittää niin henkilöstön, oppilaiden kuin kiinteistönkin osalta huolella. Sen tähden päätöksenteko on kestänyt.

– Jos olisimme nähneet, että raja on ehdoton niin totta kai me olisimme sen syksyllä hoitaneet, Lakkala sanoo.

Henkilökohtaisesti Lakkala suhtautuu Muurolan lukion toimintaan myönteisesti. Lakkala ei pidä järkevänä, että tervettä kiinteistöä pidettäisiin tyhjillään. Siitä aiheutuisi kaupungille kustannuksia.

–  Kukaan ei ole osoittanut mikä olisi järkevä käyttö terveille hyville tiloille, jos tilat jäisivät tyhjäksi?

Rehtori: "Esitteet painettu, koulutusmessut käyty"

Toisen asteen koulutuksen yhteishaun alkuun on aikaa reilu kuukausi. Muurolan lukion rehtori Reino Eero on sitä mieltä, että Muurolan lukio on mukana kevään yhteishaussa. Eeron mukaan kaupungin reagoimattomuus syksyn jälkeen viestii siitä, ettei koulun toimintaa olla ajamassa alas ainakaan lähiaikoina.

Lukiota on markkinoitu peruskoulunsa päättäneille ja heidän vanhemmilleen esimerkiksi koulutusmessuilla.

– Olisi todella tökeröä, jos päätös koulun lakkauttamisesta tulisi tähän saumaan, kun yhteishaku on pian alkamassa, Eero sanoo.

Tähtikaarti viihdyttää taas Kemijärven Yöttömässä yössä

$
0
0

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Kemijärven Yöttömät Yöt -musiikkifestivaali keräsi oheistapahtumineen Kemijärven keskustaan lähes 15 000 kävijää.

Yleisö ja artistit ylistivät tapahtumaa ja sen kiireetöntä tunnelmaa. Ja myös tapahtuman järjestäjä Eastway Live sekä Kemijärven kaupungin päättäjät ja yrittäjät olivat tyytyväisiä festivaalin saavuttamaan suosioon.

Ohjelmajärjestäjä Lasse Norres kertoo, että esiintyjäkaarti täydentyy ja ohjelmatarjonta vielä vahvistuu kevään ja alkukesän aikana. Tapahtuma tarjoaa myös monipuolista ilmaisohjelmaa eri puolilla kaupunkia viime kesän tyyliin. Lippujen ennakkomyynti alkaa helmikuussa.

Prikaatikenraali huolissaan Venäjän joukoista itärajalla

$
0
0

Kainuun prikaatin komentaja Jukka Sonninen on huolissaan itärajalla tapahtuvasta Venäjän joukkojen aktivoitumisesta. Sonnisen mielestä maavoimien valmiutta olisi lisättävä.

Suomen ilmavoimat ja merivoimat ovat lisänneet rauhanajan koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista kasvattamalla lento- ja alustoimintaa. Samanlaista tehostamista tarvitaan myös maavoimissa.

Alakurtin sotilaslentoasema on Suomen itärajan lähellä. Venäjä on tuonut sinne pysyvästi tuhansien miehien moottoroidun jalkaväen prikaatin.

Prikaatikenraali Jukka Sonninen on huolestunut Venäjän joukkojen vahvistumisesta itärajalla.

– Se on tietysti Venäjän asia, mitä Venäjä tekee. Me tietysti seuraamme sitä huolestuneena. Onhan se huono merkki, jos meidän rajanaapurimme käyttää voimaa, väkivaltaa, ja tällä kertaa tuo pysyvän valmiuden joukkoja meidän rajan läheisyyteen. Siis tuhansien miehien yhtymä, niin ei se mikään pikkuasia ole, huolestuneena seuraamme.

RoPSilla haipakkaa liigacupissa

$
0
0

RoPS kohtaa ensimmäiseksi HJK:n Heinäpään hallissa Oulussa 13. helmikuuta.

Seuraavalla viikolla rovaniemeläisjoukkue pelaa HJK:ta vastaan Helsingissä Talin hallissa 17. helmikuuta ja sen jälkeen KTP:tä vastaan Kotkassa Ruonalan urheiluhallissa 19. helmikuuta.

RoPSin alkusarjan pelit liigacupissa päättyvät KTP:tä vastaan Oulussa Heinäpään hallissa 25. helmikuuta.

Liigacupissa kohtaavat kaikki Veikkausliigaseurat. Cup pelataan ennen Veikkausliigakauden alkua. Liigacupin finaali pelataan 4. huhtikuuta.

Amerikkalaissotilaiden passit paloivat ehkä tulipalossa Sodankylässä

$
0
0

Tulipalossa ei loukkaantunut kukaan, sillä rakennus oli syttymishetkellä tyhjä.

Jääkäriprikaatin esikuntapäällikön Jari Osmosen mukaan rakennuksen sisällä oli harjoitusjoukon henkilökohtaisia tavaroita, jotka paloivat. Osmosen mukaan on todennäköistä, että tulipalossa tuhoutuivat muun muassa amerikkalaissotilaiden passit. Hän ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa osannut yksilöidä, mitä kaikkea tuli tuhosi. Sotilaat olivat torstaina iltapäivällä vasta palaamassa maastosta.

– On epätodennäköistä, että sotilaat olisivat ottaneet arvokkaimmat tavarat mukaan maastoon, Osmonen arvioi.

Jos passit ovat tuhoutuneet, asiaa selvitetään Yhdysvaltain suurlähetystön ja Yhdysvaltain poliisin kanssa ja amerikkalaissotilaille hankitaan uudet passit.

Tuhoutunut rakennus oli talvisodankäynnin peruskurssille osallistuvien suomalais- ja amerikkalaissotilaiden majapaikkana ja tukikohtana. Harjoitusjoukko oli tulipalon aikana maastoharjoituksessa, eikä lähistöllä ollut harjoitusjoukon ulkopuolisia henkilöitä.

Palopaikalle hälytettiin sekä sotilas- että siviilipalokunta, mutta sammutustoimenpiteistä huolimatta rakennus tuhoutui täysin. Tällä hetkellä paikanpäällä on menossa tulipalon jälkisammutus. Puolustusvoimat tutkii palon syttymissyytä.

Talvisodankäynnin peruskurssi päättyi torstaina.


Jäätiestä eripuraa Kemijärven Räisälässä

$
0
0

Jäätiellä on tällä hetkellä 12 tonnin painorajoitus, kun sopimuksen mukainen maksimikantavuus on 17 tonnia. Lauttaliikenne Räisälänsalmessa loppui marraskuun puolivälissä ja kevyillä kuormilla jäätielle päästiin joulun alla. 

Räisälässä taloa rakentava Mikko Törmälä syyttää lauttayhtiötä jopa tahallisesta vitkastelusta.

- Ylityspaikkaa olisi pitänyt ruveta heti jäädyttämään, kun pakkaset tulivat ja oli kirkkaat jäät. Jäätä olisi saatu syntymään ja jäätie auki. Nyt menetettiin useita viikkoja, eikä se vieläkään ole valmis.

Törmälä sanoo, että jäätietä ei ole yleensäkään tehty sellaisella otteella, kuin hänen mielestään sitä pitäisi tehdä. 

- Eihän siellä ole edes viikolla jäädytetty, vaan vain viikon vaihteissa. Lauttayhtiöstä kuitenkin kerrotaan, että jäätien teossa on kolme täysipäiväistä miestä. Mutta ei. Muissa hommissa ovat viikolla.

Törmälän mukaan Räisälänsalmessa pitäisi jo nyt olla 17 tonnin kantavuus. 

- Tällä hetkellä esimerkiksi Räisälän palo- ja pelastuskalustolla ei ole asiaa Räisälän jäätielle. Auto painaa 13 tonnia.

Lauttayhtiö kiistää hidastelun

Räisälänsalmessa liikennöivä valtion lauttayhtiö Finnferries kiistää, että se hidastelisi jäätien rakentamisessa.

- Mitä sillä saavutettaisiin? kysyy meri- ja järviliikenneosaston johtaja Matti Markkanen.

- Ei todellakaan mitään hyötyä.

Markkasen mukaan Räisälän jäätietä on rakennettu parhaalla mahdollisella tavalla ja osaavien ihmisten toimesta. 

- He ovat rakentaneet jo useita jääteitä - lossin palveluksessa pitkään olleita miehiä.

Jouluinen katselmus Räisälän jäätiellä

Matti Markkanen kävi itse joulun aikoihin Räisälässä toteamassa tuon tilanteen. Hän oli sinne varta vasten kutsuttuna. Markkanen sanoo toisaalta ymmärtävänsä kyläläisten harmin, kun lauttaliikenne loppuu, eikä jäätielle heti pääse.

- Palaute on aina rakentavaa, hän lausahtaa.

Ensi talvea silmällä pitäen Markkanen lupaa pohtia, miten ongelmasta päästäisiin ja hyvässä yhteistuumassa. Jäätien paikkaa ja muotoakin voidaan harkita. 

- Jäätien rakentaminen ei ole mikään yksiselitteinen juttu. Siinä ollaan tekemisissä luonnon ja säätilan kanssa. Eivätkä vuodetkaan ole veljiä keskenään, hän tähdentää.

- Eihän tässä tarvitse mennä kuin pari vuotta taaksepäin, kun jäätie päästiin avaamaan vasta tammikuun 25. päivänä. Nyt mennään vasta tammikuun puolessa välissä ja ollaan jo kohta siinä 17 tonnissa.

Kemijärven kaupunki pohtii rooliaan

Myös Kemijärven kaupunki on vedetty mukaan Räisälän jäätiekiistaan. Jouluiseen katselmukseen jäätiellä osallistui myös Kemijärven Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Niemelä.

- Vähän niin kuin sivusta vedettynä sinne jouduin. Kuuntelin kuitenkin, mitä siellä sanottavana oli, Niemelä sanoo.

Niemelä ei toistaiseksi osaa tarkentaa kaupungin roolia.

- Sovimme, että saan Räisälän suunnalta sähköpostia, jossa ongelmaa on tarkemmin eritelty. Sitten harkitsemme, onko kaupungin syytä jotenkin reklamoida ongelmista ja puutteista.

Räisälänsalmi on Lapissa ainoa valtion ylläpitämä lossipaikka.

Barentsinmeren kalastajakylästä kertova venäläiselokuva Oscar-ehdokkaaksi

$
0
0

Andrei Zvjagintsevin ohjaama Leviathan palkittiin äsken parhaana vieraskielisenä elokuvana Golden Globella Hollywoodissa Yhdysvalloissa. Aiemmin palkintoja on tullut Cannes'ssa, Münchenissä ja Lontoossa. Torstaina elokuva nimettiin ehdolle parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi Yhdysvalloissa.

Englantilaislehti The Guardianin mukaan Leviathan on kirpaisevin Venäjän poliittisesta nykysysteemistä tehty elokuva. Se kertoo vihamielisen ja korruptoituneen virkavallan sortamista tavallisista venäläisistä.

Guardianin marraskuussa 2014 julkaistussa haastattelussa ohjaaja Zvjagnitsev sanoo elokuvan idean lähteneen Yhdysvalloissa sattuneesta tapauksesta. 

Elokuva kertoo Nikolaista, jonka suku on asunut kauan kalastajakylässä, talossa Barentsinmeren rannalla. Kylän korruptoitunut ja juopotteleva pormestari iskee silmänsä Nikolain sukutaloon ja merenrantatonttiin ja alkaa hamuta paikkaa itselleen. Seuraa kamppailu Nikolain ja pormestarin välillä. 

Guardianin mukaan oli suuri yllätys, että Venäjän elokuvalautakunta valitsi Leviathanin maan Oscar-ehdokkaaksi. Lehden mukaan Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinsky on sanonut, ettei pidä elokuvasta. Ministerin mukaan kaikkien kukkien annetaan kukkia, mutta vain niitä kastellaan, joista pidetään.

Venäjän hallituksen linjaa edustavan uutistoimisto Tassin englanninkielisillä verkkosivuilla on uutisoitu lyhyesti elokuvan saamista kansainvälisistä tunnuksista kertomatta, minkälainen elokuva Leviathan on.

Elokuvaa ei ole vielä levitetty Venäjällä elokuvateattereissa. Guardianin ja Norjalaisen uutissivuston BarentsObserverin mukaan esittämistä on lykätty toistamiseen. Syynä on Venäjän jumalanpilkkaa ja kiroilua koskeva uusi lainsäädäntö. Viime vuonna säädetyn uuden lain mukaan kiroilu elokuvissa ja muussa mediassa on rangaistavaa.

Leviathanissa kiroillaan ja sen Venäjällä esitettävää versiota sensuroidaan. BarentsObserverin mukaan kirosanoista siivottu versio on määrä julkaista Venäjällä 5. helmikuuta.

Suomen lähialueilla tapahtuvaa ja ylistettyä venäläiselokuvaa ei ole ainakaan vielä levitetty Suomessa. Esimerkiksi Britanniassa ensi-ilta oli viime marraskuussa.

 

Guardian:
http://www.theguardian.com/film/2014/nov/06/leviathan-director-andrei-zvyagintsev-russia-oscar-contender-film

BO:
http://barentsobserver.com/en/culture/2015/01/golden-globe-leviathan-13-01

Traileri:
https://www.youtube.com/watch?v=jpawdA34HNk

Hyvinvointivalmentajia koulutetaan vanhassa kaivoskylässä Kemijärvellä

$
0
0

Hyvinvointivalmentajaa tarvitaan, kun ihmisen omat voimat eivät riitä selviytymään erilaisista muutosprosesseista, sanoo kouluttaja ja psykoterapeutti Niina Nevala NN-Project Ky:stä.

Helmikuussa alkava koulutus antaa osallistujalle valmiudet auttaa ja tukea ihmisiä erilaisissa muutosprosesseissa. Apua saatetaan tarvita muun muassa riippuvuuksista luopumisessa, painonhallinnassa tai vaikkapa elämän ilon löytämisessä.

Nevala kertoo, että koulutuksessa opiskelija saa käyttöönsä arkeen ja työhön soveltuvia ratkailukeskeisiä menetelmiä. Koulutus antaa myös välineitä hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja parantamiseen.

– Ohjauksen tukena voidaan käyttää rentoutusta tai hypnoosia, Niina Nevala sanoo.

Koulutuskokonaisuus on kolmiportainen. Raajärvellä alkavat perusopinnot ovat siinä ensimmäinen osa.

Nevala sanoo, että Raajärvellä sijaitseva vanha kaivoskylä tarjoaa loistavatpuitteet koulutukselle, jossa tärkeää on myös ulkoilu ja liikunta, sekä hyvä ruoka.

Tuli tuhosi talon Rovaniemellä – "vielä ei tiedetä, oliko talossa ketään"

$
0
0

Palanut talo oli 1,5-kerroksinen, puinen asuinrakennus.

Palon huomasi ohikulkijoilta kello 22 aikaan.

– Ilmoitus tuli ohikulkijoilta. Jo silloin liekit iskivät ikkunasta, eivätkä he päässeet sisälle. Kukaan myöskään ei vastannut talosta, päivystävä pelastusviranomainen Jukka Luostarinen Lapin pelastuslaitokselta sanoo.

Palokunnan saapuessa paikalle talo oli täyden palon vaiheessa. Palokunta ei voinut pelastaa taloa, mutta suojasi piharakennukset tulelta.

Luostarinen sanoo, että vielä ei ole tietoa siitä, oliko palaneessa talossa ketään. Asia ratkeaa perjantaiaamuna.

Palon syttymissyy ei ole vielä selvinnyt. Poliisi ja pelastuslaitos tutkivat asiaa.

Tulipalon jälkisammutus jatkui yön yli perjantaiaamuun asti.

Geriatrian ylilääkärin virka Rovaniemelle

$
0
0

Hemmilä sanoo, että Rovaniemellä on tällä hetkellä yksi geriatri, joka on samalla Lapin ainoa päätoiminen vanhustyöhön erikoistunut lääkäri. Lapin keskussairaalassa ei ole geriatrian erikoisalaa.

Viran perustamisella kaupunki varautuu vanhuspalvelulakiin ja sote-uudistuksen tuomiin muutoksiin.

Hemmilä toivoo, että uusi geriatrian ylilääkäri voisi aloittaa ensi kesänä. Rovaniemen kaupunki suunnittelee geriatrian osaamiskeskusta, johon aiotaan palkata ylilääkärin lisäksi myös hoitajia.

Rovaniemen perusturvalautakunta päättänee geriatrian ylilääkärin viran perustamisesta ensi viikolla.

Viewing all 16662 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>